Eilen oli kuorokauden päättäjäiset, oltiin koko koko kevään ajan pienentynyt kuoro yhdessä syömässä. Johtaja istahti minua vastapäätä ja jutteli mukavia, kuten aina. Ja vasta tänään muistin, miksi oikeastaan pitäisi olla vihainen tai edes vähän tuohtunut hänelle: on kuin hän tahallaan ajaisi kirkkokuoroa alas, jotta saisi sen paikalle silmäteränsä, naisten lauluryhmästä kamarikuoroksi paisuneen lauluyhtyeen.
Olimme jo aikaisemmin sopineet menevämme KooKoon kanssa jatkoille ruokailun jälkeen. Näin teimme. Kyselimme, olisiko joku halunnut liittyä seuraamme, mutta kukaan ei ilmoittautunut. Joidenkin kanssa halattiin, toisten kanssa käteltiin, ja joillekin vain huikattiin hyvätkesät ja nähdäänsyksyllä.
Ilma ei ollut kovinkaan lämmin ja pari pisaraakin tipahti, joten terassia emme edes harkinneet, vaan suunnistimme Kouluun. Istuimme viinituvassa, siemailimme juomiamme ja puhuimme Tärkeitä Asioita. Ruodimme kuoroasiaa, jota jo aiemminkin olemme vakavasti pohtineet. Kirkkokuoro on paljon mukavampi kuin kamarikuoro. Eilen mieleeni tuli ajatus, jonka sanoin ääneen myös KooKoolle: ehkä pidän siitä enemmän siksi, että siellä minun on helpompi olla huomion keskipiste. Ikuinen narsistinen ekshibitionisti. Vai olisiko ekshibitionistinen narsisti?
Jossakin vaiheessa iltaa paikalle pyrähtivät ja seuraamme liittyivät KooKoon mies ja tämän työtoveri. Keskustelumme eivät häiriintyneet, ja varsin sujuvasti huutelimme toistemme pöytiin (kuorotapahtumissa ko. ilmaisusta on tullut jo vakio: emme koskaan mahdu kaikki saman pöydän ääreen, ja niinpä keskustelua käydään toisinaan pöytienkin välillä - jolloin joku aina heittää huutelusta vieraisiin pöytiin. Aina yhtä huvittava heitto!) ja sanailimme jotakin aiheesta tai aiheen vierestä.
Vaikka MK oli huolissaan vaimostaan, aivan aiheellisista, terveydellisistä syistä, otimme "toiset". Ja sitten "vielä yhdet". Vihdoin päätimme täydessä yhteisymmärryksessä lähteä koteihimme ja jatkaa ensi kerralla. Mutta: voi ei, siellähän sataa! K:lle & M:lle ei huoli eikä mikään - he asuvat aivan keskustassa. Minua sen sijaan odotti viiden kilometrin, puolen tunnin pyöräily. Paitsi että. "Etköhän ota pyöräs ja tuu meille yöks." Näin tehtiin, ja vietin yöni heidän sohvallaan. Majoitus saa *****½, kaikkea löytyi hammasharjasta yöpaitaan. Yösukatkin olisin saanut!
Aamu oli tahmea. En kai ole tulossa vanhaksi - noin vähän alkoholia ja tuollainen dagen efter. Päätin lähteä käymään kotona ennen Huru-ukon tenttiä. Myötätuulen ansioista matka meni varsin joutuisasti. Olo ei ollut paras mahdollinen, eikä porottava aurinko sitä helpottanut.
Tänään tein jotain sen sijaan että olisin jättänyt tekemättä ja kärvistellyt koko päivän. En tosin ole kovin ylpeä tekemästäni. Eräässä matkan varrella olevassa valo-ohjatussa risteyksessä minulle oli vihreä ja risteävän tien kulkijoille siis punainen. Eräs auto, jolle siis paloi punanen, lipui pääopastimen ohi keskelle suojatietä ja edelleen risteykseen. Mikä lie hetkellinen sokeus tai muu yllättänyt. Mutta silti. Aika edesvastuutonta. Kun olin kohdalla, iskin nyrkillä tämän punaisen auton perään. En liian lujaa, mutta tarpeeksi tuntuvasti. Ja heti tämän tehtyäni jalkani alkoivat täristä ja mietin, koska hän yllättää minut jonkin mutkan takaa ja alkaa huutaa tai vaatia korvauksia tai jotain.
Menin tenttiin bussilla, koitin vielä vähän lukea. Olisi kannattanut keskittyä eilisiin tärppeihin kirjan sijaan. Mutta kuitenkin. Viisi kysymystä, neljässä niistä vaihtoehtoisia kysymyksiä. Vastasin näihin neljään jotakin. En lähtenyt ensimmäisenä, mutta jälkeeni jäi vielä monia. Suunnistin laitokselle lukemaan spostit ja ilmoitustaulun. Kesätentti on kyllä 2.7., mutta siihen olisi pitänyt ilmoittautua JO 20.5. Että se siitä. Jos ei nyt mene läpi, niin pitänee yrittää joko uudestaan syksyllä tai keskustella Huru-ukon kanssa, josko voisi sopia jotakin. Ilmoittauduin myös läsnäolevaksi yliopistoon ensi lukukaudeksi, sekä viron kirjallisuuden kesätenttiin.
Krille oli muistanut minua eilen. "Ja nu är det på klockslaget precis ett år sen vi hade vår första träff fan va tiden går." Onko siitäkin jo vuosi? Aika juoksee nopeammin kuin pieni humanisti raahustaa (Ismoa mukaillen).
Ahvenanmaalainen on jo pitkään kärttänyt minua luokseen tänä viikonloppuna. Eilen hän soitti, kun istuskelimme Koulussa. Vastasin, ja kerrankin ääneni oli iloinen - HOPSin (6,4% - vaiko enemmänkin) suotuisalla myötävaikutuksella. Rohkeutta ei tarvinnut paljoa kerätä, kun sanoin, etten aio tulla. "Du ska ha det så bra så hörs vi igen. Nu ska jag gå och ta en öl till."
Vielä englanninaine. Niin ja Grammatik Ib:n. Sitten voi Nasun sanoin hetkeksi rentoutua ja sitten taas täysillä. Fil.yo -> Fil.mag. koko ajan yhä lähempänä!
