Puoli kaksi sammutin telkan ja koneen ja menin peiton alle, tarkoituksenani ottaa pienet nokoset ja sitten jatkaa englannin esseetä. Sterkoissa soi Robbie Williams, tuli yhtäkkiä hinku kuulla "Better Man", ja kello soi 4:30. Heräsin kyllä siihen, mutta taas loksahti torkuttamisen puolelle. En olisi millään halunnut herätä, nousta, pois peiton alta lämpimästä. Silmäluomet painoivat todella raskaina. (Toivottavasti se on ainoa raskaus minussa.) Kymmentä vaille kahdeksan oli pakko.
Keitin kahvit, vaikkei siihen oikeasti olisi ollut aikaa. Hah. AINA on aikaa kahville. Repiessä itseäni ylös ensimmäinen sana suustani oli se v-alkuinen. Toinen oli Will&Gracesta poimimani "Morning...Sickness". Kun kirjoitin tuon päiväkirjaani (sitäkin kerkesin hitaassa kiireessäni täyttää), piti varmuuden vuoksi muistuttaa itseänikin ja huomauttaa suluissa sen olevan W&G-sitaatti, ei kirjaimellinen huomio omasta aamustani.
Hiukan myöhässä lähdin polkemaan koululle. Ja hiukan myöhässä sinne saavuin. Ensimmäinen esitys taisi olla jo pidetty, tulin juuri sopivasti seuraavan alkaessa. Sen jälkeen opettaja palautti tiistaiset kokeet, kävimme ne pikaisesti läpi (eipä niissä paljoa läpikäytävää ollut), ja se oli siinä. Jossain vaiheessa kuulin hänen mainitsevan sanan extension, ja jäin tunnin jälkeen kärkkymään jutellakseni asiasta. Kysyin, mihin aikaan hän haluaa paperit tänään. "Ei sillä niin väliä, olen täällä seitsemään asti", vastasi. "Tai voit palauttaa ensi viikolla, jos haluat."
Jeejee. Taas yksi määräaika, jolle halveksivasti tuhahtaa, no respect. Ei vaan, pakkohan se on koittaa vääntää, mieluiten tänään tai huomenna. Onkohan mulla jokin alitajuinen... mikskä sitä kutsuis, onko vaistot alitajuisia? Jokin aisti, joka paljastaa, keiltä voi flirtata lisää aikaa ja keiltä sitä en ikinä kehtaisi pyytää vaan kaikessa hiljaisuudessa jätän vain tehtävän palauttamatta.
Weird things: juuri eilen ja vähän tänäänkin ajattelin kavereitani, siskoksia. Toisen kanssa riitelin hiukan kevään korvalla, emmekä oikeastaan ole sitä sopineet. Moikkaamme kyllä sivistyneesti, jos esim. laitoksella törmäämme, mutta siihen jää kontaktimme ja kommunikointimme. Ajattelin, ettei hänen siskonsakaan, ihan sisarellisesta solidaarisuudesta, enää aio olla kanssani tekemisissä. Just as well, ajattelin, enpä ole hänen seurassaan oikein koskaan osannut, voinut olla oma itseni (kuka se sitten onkaan, mutta aina on ollut tunne, että esitän jotain, mitä en oikeasti todellakaan ole). Ja nyt juuri, viisi minuuttia sitten, pukkasi viestin: "Miten olis lounastreffit tänään? Esim. klo 12 [ruokalassa]?" Mitä, jos pokkana vastaisin: "Ou nou, tänään on just se päivä viikosta, kun en syö".
Pian pitää joutua viimeiselle Huru-ukon tunnille. Toivottavasti tentti ei ole siirretty täksi päiväksi. Muuten olen in todella deep sh*tissä. En varmaankaan saa tentistä paljoa enää pelastettua, mutta kesätentti taitaa olla heti seuraavana päivänä kuin suomen kielen. Sinnehän mä hyökkään. Uusinnat kunniaan.
Miksei elämää voi uusia?
