Tänä viikonloppuna vietetään isoisäni 80-vuotispäiviä (oikea päivä maanantaina). Mahtaa tulla melkoiset hilubileet, pitää pitää vastaanotto sekä lauantaina että sunnuntaina. En oikein tiedä, miksi.
A) Kaikki vieraat eivät mahdu yhtenä päivänä
2) Joillekin ei sopinut ensin ajateltu päivä
...) Tieto ei kulje (-> sen ei haluta kulkevan)
Oli perimmäinen syy mikä tahansa, i-isää siis juhlitaan kumpanakin viikonlopun päivänä. Jompanakumpana, ellei jo huomenna, puhkeaa mitä luultavimmin lähes kolmannen maailmansodan tasoinen taistelu.
Asiahan on niin, että äidilläni on uusi heila. Miesystävä. Se tuntuu olevan menoa nyt, enkä ihmettele, vaikka hänet olisi rengastettu, kun seuraavan kerran tavataan. Miestä en ole vielä tavannut, mutta terveisiä ollaan äidin välityksellä lähetelty, ja äänen olen kuullut taustalta äidin kanssa puhelimessa jutellessa. Tuntuvat sopivan toisilleen varsin hyvin, ja toisaalta ymmärrän (ja hiukan ehkä kadehdinkin - mitä en tietenkään myönnä!) heidän "kiireensä" virallisesti omistautua toisilleen: kuukausi-pari sitten tapasivat, ja nyt jo häitä viritellään. Mikä ettei: tykkääminen on molemminpuolista ja ovat molemmat löytäneet etsimänsä, saavat toisiltaan, mitä kaipaavat.
Se, miksi olen niin @$%&# AAARGH!!!!! johtuu tämänpäiväisestä keskustelusta isoäitini kanssa. Ensin hän soitti, vihdoin, kertoakseen juhlat pidettävän molempina päivinä. Sovittiin, että menen lauantaina lounasaikaan sinne, syödään ensin ja sitten get the party started. Hyvähyvä nähdään ookkemoi. Meni noin puoli tuntia, kun puhelin kilkuttaa isovanhusten tunnaria. "No minä täällä vielä moi..."
Mistä aloitan tämän sotkun selvittämisen???
Isäni, ex-vävy, ja hänen äitinsä, mun farmor, ex-...mitä he sitten toisilleen ovatkaan, oli myös, totta kai, kutsuttu mukaan geimeihin. (Famo ja hänen kauttaan isäni, to be exact.) Heille oli sanottu, vastaukseksi kysymykseen päivästä, "tervetuloa kumpana päivänä vaan". Mutta mutta. Totuus ei pohjimmiltaan olekaan näin ihanan mutkaton.
Viikko ennen äitienpäivää isovanhempani tapasivat Miehen ensimmäistä kertaa. Äitienpäivänä toisen kerran; menivät molemmat, Äippä ja Mies, kahvikutsuille i-vanhempien luo. I-äitiäni heidän suhteensa ahdistaa. Tilanne äityi niin pahaksi, että Äippä päätti skipata isänsä 80-vuotispäivät, kun eivät molemmat ole tervetulleita taloon, yhdessä, parina.
I-äiti elää käsityksessä heidän kummankin tulevan sunnuntaina. Häntä kohtasi yhtäkkiä kamala huoli, mitä toinen puhelu koski: "Ei kai ne vaan ole tulossa sunnuntaina - Famo on niin herkkä ja saattaa järkyttyä tällaisesta ihmisestä". "Niin, sillähän on joku syntymävika, sillä Miehellä", jatkoi juttuaan. Minun olisi nyt sitten pitänyt soittaa isälleni ja kysyä, kumpana päivänä he ovat ajatelleet tulla, ja ikään kuin käskeä, lämpimästi suositella heitä tulemaan lauantaina. Tyypillistä sen puolen sukua: ensin toivotetaan tervetulleiksi valitsemanaan päivänä, mutta kuitenkin toivotaan tulevan tiettynä päivänä. Ja jos valitsevat väärän päivän, lopulta taivutellaan tulemaan sinä etukäteen ajateltuna päivänä. Näin se toimii.
Hänen äänestään kuulsi samanlainen ahdistus ja paniikki kuin itsellänikin välillä on, hiukan eri asioista tosin. Lähes itkien hän suorastaan kerjäsi: "Sano että sä ymmärrät mua". Sanoin ymmärtäväni, mutta ilmoitin myös nätisti mutta päättäväisesti ymmärtäväni myös äitiäni.
Puhelun jälkeen minulle tuli oikein fyysisesti huono olo. Oli pakko soittaa Äipälle ja kertoa, miten tukalassa tilanteessa olen. Tiedänhän varsin hyvin, ettei heillä, kummallakaan, ole aikomustakaan tulla juhliin. I-äidille sanoin, hienosti kiertäen, etten vielä tiennyt, minä päivänä äiti tulee kotiin Miehen luota (eli periaatteessa ei tarvinnut valehdella). Äidille sanoin i-äidin vieläkin kuvittelevan heidän tulevan ja tuntevani olevani siellä kuuluisassa välissä, puun ja kuoren. Hän sanoi puhuvansa äitinsä kanssa. Jännityksellä odotan, mitä tästä seuraa.
Isoäitini häpeää tyttärensä uutta miestä tämän cp-vamman takia. Häpeänsä hän verhoaa huoleksi toisen ihmisen ymmärtämättömyydestä, kun tosiasiassa hän itse ei ymmärrä. Häpeää esitellä tyttärensä sydämen valittua muulle suvulle. Mitä se nyt hänestäkin kertoo, kun tytär ihastuu tuollaiseen mieheen?
Aivan toissijaisia asioita tuntuvat olevan molemminpuolinen ystävyys, lämpö, välittäminen, kunnioitus, arvostus. Minulle tärkeintä on, että mies on kiltti Äipälle ja kohtelee häntä hyvin. Ja että Äippä on, kaikkien huolien ja rasitteiden jälkeen, löytänyt jonkun, joka hyväksyy hänet, välittää hänestä sellaisena kuin hän on.
Äitini on ottanut etäisyyttä omaan äitiinsä pitkin ikäänsä, mutta ehkä vasta nyt aika on kypsä lopulliselle irtiotolle. Kerroin jokin aika sitten äitini uudesta elämästä Nasulle. Kerroin, kuinka Äippä päätti olla tulematta isänsä juhliin: "Se on niin uhmakas, niinku teinityttö". Nasuni kuunteli kertomustani huvittuneena ja totesi lopuksi: "No kyllä se nyt onkin uhmakas!"
Jatkoin: "Vähän niinku mä ennen, mut nythän mä oon rauhottunu".
Nasu: "Oot sä rauhottunu"
Minä: "Ohhoh, sanotsä noin?!"
Nasu: "Siis ethän sä mikään rauhallinen oo, mutta oot sä rauhottunu."
Jotain kehitystä on tapahtunut... (Niin miten se oli, "Hmm, onpa mielenkiintoista - mutta takaisin minuun!!") Haha!
