Hukassa itseltäni. Ei paikkaa maailmassa, ei tavoitteita, ei ihanteita, ei päämäärää, jota kohti pyrkiä. Tai ihanteita ehkä, mutten pysty elämään niiden mukaisesti.
Tuntuisi paljon hyväksyttävämmältä lykätä määräaikoja ja jättää tekemättä asioita, jos olisi jokin pätevä syy: mies, perhe, harrastuksia - ELÄMÄ. Minulla ei vielä(kään) ole mitään näistä. Nämä ajatukset juontuvat eräästä blogista, johon puolestaan eksyin jostakin toisesta blogista.
Yhtälainen, pidempikin lista tekemättömiä asioita. Vaan haittaa aika paljon. Niin monta kertaa olen itselleni tolkuttanut tulleeni tähän kaupunkiin opiskelemaan: miksen siis keskity siihen täysillä? Ei sitä kuitenkaan jaksa. Elämässä pitää olla muutakin. Pitäisi. Mutta kun minulla ei ole. Enkä oikein jaksa opiskellakaan, se yksinään ei riitä elämän sisällöksi. Vituttaa kun ei ole mitään muuta ja opiskelu sujuu yhä huonommin. Mikä puolestaan lisää vitutusta, enkä jaksa (viitsi, halua) enää tehdä yhtään mitään. Noidankehä on valmis.
Miksi päätösten teko on niin kovin vaikeaa? Pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi väärä päätös, jonka senkin seuraukset varmaankin olisivat korjattavissa.
Tietäisinpä, kuka olen, mitä haluan, missä olen hyvä, mitkä ovat vahvuuteni, hyvät puoleni, elämäntehtäväni, paikkani maailmassa. Olisipa minulla parempi itsetunto, luottaisinpa itseeni enemmän, pitäisinpä itsestäni enemmän. Arvostaisinpa, kunnioittaisinpa, rakastaisinpa itseäni niin, etten antaisi toisten kohdella minua aivan miten tahansa. Uskaltaisinpa vaatia minulle kuuluvan tilani. Kunhan vain tietäisin paikkani maailmassa.
