torsdag 16 juni 2005

Shockolad Menta Mastik

Huikkasi isäni aamuna eräänä ripustaessaan peittonsa tavalliseen tapaan vierashuoneen oven päälle tuulettumaan. HÄH? "Israelin eurofiisuvoittaja vuodelta jotain, Menta Mastik and Chocolate." Aha. Käänsin kylkeäni ja jatkoin uniani.

Vastoin pyhiä päätöksiäni, häpeästä huolimatta soitin Nasulle. Meinasin jo eilen, mutten kuitenkaan, ei ollut mitään sanottavaa. Ei kyllä tänäänkään, mutta soitin sittenkin. Jossain vaiheessa kaiken 'tärrämättömyyden' oli pakko purkautua. Kaikki on hyvin niin kauan kuin hänen tyttärensä ei tule lähelle, puhein, viestein, soitoin. Silloin ei tarvitse ajatella häntä. Mutta aina kun hän tai perheensä jotenkin tulee esiin, vajoan.

Jotenkin on murheen alhosta taas noustu. En tiedä, miten se tapahtui. Olisi mielenkiintoista saada selville, kiertävätkö tunteeni, mielialani, olotilani jonkinlaista ympyrää, toistavatko ne jotakin tiettyä kaavaa. Hemmetin vuoristorata. Oppåner&hitådit.

Jostain löytyi energiaa herätä ajoissa, nousta ylös, siivota villakoiraorgioiden jäljet. Vielä tiskit, roskat, suihku. Sitten voikin lähteä Pallopään synttäreitä juhlimaan. Äitini täti, mummini sisko tapasi aina sanoa meidän, minun ja hänen olevan samanikäisiä; olemme molemmat syntyneet tasakymmenluvulla (välissä tosin muutama vuosikymmen). Samaa voisin sanoa kummitytöstäni PP:stä - hän syntyi sinä kesänä kun täytin kaksikymmentä. Silloin leikittelin ajatuksella voivani olla samassa tilanteessa, minulla voivan olla samanlainen nyytti.

Välillä tuntuu kuin pääsiäinen 2003 olisi jotenkin taannuttanut minut: kun en ottanut sitä vastuuta, joka sen mukana olisi tullut, minut palautettiin henkisesti takaisin teini-ikään. En näytä tulevalta 25-vuotiaalta, en tunne itseäni sellaiseksi - ihmettelen, mitä ne kaikki vanhemmat miehet minussa näkevät; eivätkö he tunne itseään kehdonryöstäjiksi, lapsiinsekaantujiksi? Terapeutille töitä. Palvelukseen halutaan: ES.

Jotakin hauskaa: luukusta tipahti juuri palkkakuitti! 23.6. tilille ropisee täydennystä. Tämän päivän kurssilla laskettuna sillä ei ihan saa cdon:ista SATC-boksia (131,95e). Siitä tosin puuttuu puolen päivän palkka, kotiinlähtöpäivän, joka sattui jo tämän kuun puolelle.

Nyt töppöstä toisen eteen, jotta kerkiän junaan ja synttärikutsuille!

Jee jee, beibi, sonnustaudutaan ykkösiin
Jee jee beibi, mun on pakko päästä Helsinkiin!

Kari Peitsamo Skootteri