New better life my *ss.
Puoli kolme jaksoin nousta ylös. Siihen asti makailin peiton alla, välillä nukuin ja katselin kummallisia unia, mietin ylösnousua ja mielessäni kuuntelin Madonnan Ray of lightia.
Sipsipussin teippasin eilen ja heitin kaapin perälle. En valitettavasti tarpeeksi syvälle; yletyin siihen kun vähän varvistin. Söin eilen jäljelle jääneestä puolet ja laitoin loput taas kaappiin odottamaan seuraavaa mielitekoa. Maha alkaa roikkua housunvyötärön päällä. Karkkia tekee mieli. Viimeksi sunnuntaina kaupassa käydessäni mietin, miksei oma makuni ole enemmän hedelmien ja marjojen suuntaan. Miksi aina kun pitää saada 'jotain hyvää', se on väistämättä vähintään neljänneskilon pussi karkkia.
Jostain pitäisi saada energiaa edes suunnitella lähtöä 09-alueelle. Jostain syystä se ei innosta minua. Tuntuu kuin minua pompoteltaisiin - niin kuin äitini aina on tehnyt. Hänhän itse ajoi minut pois, ja nyt pitäisi silti olla aina hänen käytettävissään. Ellinooran äiti-kirjoitus, etenkin loppukaneetti, oli juuri sitä, mitä tarvitsin: jos ei vakuutus niin aika painava sana siitä, kuinka lapsilla on oma elämä, eikä äidillä ole valtaa kiristää lastaan rakkaudella, uhrauksilla tai muillakaan teoilla.
Juuri niin. Pitäisi uskaltaa vaatia oma tilansa myös omalta perheeltään. Ystäville, tutuille, jopa opettajille on helpompi sanoa oma mielipiteensä, kielteinenkin, kuin läheisilleen. Ei halua loukata minua maailmaan saattaneita. Miksei? Eikö olisi reilumpaa sanoa, mitä mieltä oikeasti, aikuisten oikeasti on jostakin asiasta, kuin äidin tai isän mieliksi olla kuuntelematta omaa sisintään ja tehdä itseään kohtaan väärin.
