Että pitikin taas

lukea ihmisten, kaiken maailman kanojen päiväkirjoja "perhiksessä".

Viime yönä eksyin ajattelemaan elämääni ja tulevaisuuttani. Tänäänkin niitä mietin, ja Nasullekin juttelin ollessamme kävelyllä jokivarrella. Minulla on uusi virsi, jota toistan, uusi levy, jota aina silloin tällöin (aika usein) pyöritän (terveisiä ES:lle). And it goes something like this:

Minulla ei ole palavaa intoa mihinkään. Ei mitään tietoa tulevaisuudesta. Ei ketään, kenen kanssa rakentaa tulevaisuutta. En tiedä, mitä tai mikä minusta tulee valmistuttuani: maisteri, juu, mutten oikeastaan pätevöidy miksikään. En tiedä, mitä haluan, en tiedä, mihin kaikkeen oikeastaan pystyn. Mikä on mun juttu. En tiedä. En tiedä, kuka olen. En tunne itseäni. Elämälläni ei ole tarkoitusta. En tiedä, miksi minut on tänne maan päälle lähetetty.

Ennen olin vakaasti sitä mieltä, ettei suhde ikäiseeni voi onnistua. Puolustelin suhteitani vanhempiin miehiin sanoen olevani itse ihan hukassa, "niin mitä sitten kun on kaksi keskenkasvuista säheltämässä". Viimeksi keskustellessamme ES sanoi jotain, mikä pysäytti, toi hymyn huulilleni "niin mut noinhan se onkin": Ei voi hypätä kenenkään toisen elämään, yhteinen elämä pitää rakentaa itse, kahdestaan.

Pelottaa niin pirusti. Opinnot "lähes gradua vaille" valmiit. Mikä minusta tulee, mistä saan töitä, missä asun, ... Panika. Aina pitää olla suunnitelma. Nyt sitä ei ole, eikä edes voi tehdä. Ja olen aivan hermoraunio. Tieto käytännön asioista puuttuu. Mitä jos en saa töitä sitten kun viimeinenkin tukikuukausi on käytetty? Kuinka köyhä pitää olla saadakseen toimeentulotukea? Voinko kirjoittaa gradua ja käydä töissä, tai pitää peräti tauon ja vain tehdä töitä saadakseni rahaa ja silti asua tässä? Mikä on 'päätoiminen opiskelija'?

Aivan koko aikaa en toki stressaa hermoile panikoi. Mutta välillä se iskee suurena aaltona, enkä voi muuta kuin istua ja tuijottaa eteeni ja ehkä itkeä. Olisi edes jotain varmuutta. Olisi jotain, minkä takia tehdä asioita. Perhe, jonka takia joko lykätä opintoja tai kiireellä suorittaa kaikki puuttuva. Joku, jonka kanssa jakaa arki, huolet ja murheet mutta myös hyvät hetket. Tietäisinpä paikkani maailmassa, elämäntehtäväni, tuntisinpa itseni.

Мы убежим,
Нас не догонят.
Дальше от них,
Дальше от дома.

Run, bitch, RUN!!! Jostain syystä tunnen itseni maailman suurimmaksi epäonnistujaksi. Tai ehkä on joku, joka on tehnyt senkin minua paremmin. Aivan varmasti on.