Ja kuitenkin joskus vapaaehtoisesti, ihan huomaamatta on jopa kauemmin ilman ruokaa. Eikä se tunnu ollenkaan niin kamalalta, kuin tietoinen ravinnotta olo. Tosin tällaisissa tilanteissa nauttinee kyllä kahvia pysyäkseen virkeänä, ja vettäkin kulunee jonkin verran.
Paaston lisäksi tuli mieleen jokapäiväisempiä asioita. Asioita, joita pitäisi näppäimistö sauhuten kirjoittaa, asioita, jotka pitäisi saattaa päätökseen, ja ne asiat, jotka vielä ovat ajatuksen tasolla, aloittamatta. Millä ihmeellä selviydyn kaikesta, miten kerkeän kaiken, kuinka voisin käyttää aikani tehokkaimmin ja ennen kaikkea - mistä itsekuria tähän kaikkeen täytymiseen ja tekemiseen?! Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla. Ajattelin sijoittaa tämän lauseen, elämäntotuuteni, graduni nimilehdelle.
Yhtenä päivänä mietin, mikä erottaa minut Sinkkuelämän Samanthasta. Itsetunto, omanarvontunto, itsensä rakastaminen. Hän käyttäytyy niin, koska tuntee itsensä, tietää, mistä pitää, mitä haluaa ja mistä sen saa. Minä taas tiedän, mistä pidän ja mistä sitä saa - mutten tiedä, mitä haluan enkä tunne itseäni, ainakaan niin hyvin. Etsin oikeastaan jotakin aivan muuta, mutten sitä koskaan löydä ja päädyn milloin minnekin.
Pitäisi osata, uskaltaa arvostaa itseään niin, ettei hyväksyisi mitä tahansa ikään kuin korvikkeeksi, kun ei löydä etsimäänsä. Luottaa siihen, että minullekin on varattu jotakin hyvää, mitä kannattaa odottaa, jotakin, mikä annetaan sopivana, Juuri Oikeana Hetkenä. Toisinaan se, luottaminen, on varsin helppoa, toisinaan niin kovin vaikeaa.
"I want to live,
I want to give
I've been a miner
for a heart of gold.
It's these expressions
I never give
That keep me searching
for a heart of gold
And I'm getting old."
Neil Young: Heart of Gold
