Päässä risteilee paljon kaikenlaista.
Enimmäkseen lyhyitä ajatuksenpätkiä, lauseen parin mittaisia, ja sitten aatos lennähtääkin jo johonkin aivan muuhun.
Tavakseni (koska tekemisestä tulee tapa?) on näinä viikon kahtena aamuna tullut nukkua "aamupäikkärit". Tarkoittaa siis raahautumista sängystä keittiöön ja "pientä horrostamista" sohvalla kahvin tippuessa. Varsinainen jännitysmomentti on, milloin horteesta mahtaa havahtua. Tänään se tapahtui viittä vaille kun olisi pitänyt jo olla polkemassa kouluun. Vähän myöhästyin, mutta opettaja tyylilleen uskollisena selitti, miten tämänkertaisen pistarin mihinkin osioon tulee vastata.
Kotiin päin pyöräillessä tuuli puhalsi milloin mistäkin suunnasta, täysin epäloogisesti, kuten aina täällä: juuri kun luulit saavasi myötätuulen kotimatkalle... Vaan kuinkas sitten kävikään?! Tekisi kovasti mieli investoida uuteen fillariin. Nykyinen ritsa naukuu joka toisella polkaisulla, ja kauhulla odotan aamua, jolloin se lopullisesti levähtää. Niin, se, mitä piti sanomani, tuulesta ehkä aasinsiltaa etsien, liittyi toki kotimatkaan. Ajatukset, joita mieleeni tulvi, oli lajia, jota kutsun laina-ajatuksiksi. Kliseitä, laulun sanoja, ja enimmäkseen niitä parhaiten tuntemani populaarikulttuurin "renkutusten" varsin tarttuvia kertosäkeitä. Voisin kirjoittaa päiväkirjaa vain lainaamalla muita (voisinko sittenkään?), mutta eikö sitä kuitenkin tee, kun kaikkihan on varmastikin jo sanottu. Vai onko; n+1 mahdollisuutta. "Det går alltid att tillägga nånting". Ja voihan kielen komponentteja yhdistellä rajattomasti, piittaa sitten säännöistä tai ei.
Enimmäkseen lyhyitä ajatuksenpätkiä, lauseen parin mittaisia, ja sitten aatos lennähtääkin jo johonkin aivan muuhun.
Tavakseni (koska tekemisestä tulee tapa?) on näinä viikon kahtena aamuna tullut nukkua "aamupäikkärit". Tarkoittaa siis raahautumista sängystä keittiöön ja "pientä horrostamista" sohvalla kahvin tippuessa. Varsinainen jännitysmomentti on, milloin horteesta mahtaa havahtua. Tänään se tapahtui viittä vaille kun olisi pitänyt jo olla polkemassa kouluun. Vähän myöhästyin, mutta opettaja tyylilleen uskollisena selitti, miten tämänkertaisen pistarin mihinkin osioon tulee vastata.
Kotiin päin pyöräillessä tuuli puhalsi milloin mistäkin suunnasta, täysin epäloogisesti, kuten aina täällä: juuri kun luulit saavasi myötätuulen kotimatkalle... Vaan kuinkas sitten kävikään?! Tekisi kovasti mieli investoida uuteen fillariin. Nykyinen ritsa naukuu joka toisella polkaisulla, ja kauhulla odotan aamua, jolloin se lopullisesti levähtää. Niin, se, mitä piti sanomani, tuulesta ehkä aasinsiltaa etsien, liittyi toki kotimatkaan. Ajatukset, joita mieleeni tulvi, oli lajia, jota kutsun laina-ajatuksiksi. Kliseitä, laulun sanoja, ja enimmäkseen niitä parhaiten tuntemani populaarikulttuurin "renkutusten" varsin tarttuvia kertosäkeitä. Voisin kirjoittaa päiväkirjaa vain lainaamalla muita (voisinko sittenkään?), mutta eikö sitä kuitenkin tee, kun kaikkihan on varmastikin jo sanottu. Vai onko; n+1 mahdollisuutta. "Det går alltid att tillägga nånting". Ja voihan kielen komponentteja yhdistellä rajattomasti, piittaa sitten säännöistä tai ei.
"Hei hei, taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen"
J. Karjalainen: Mä meen
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar