Lienee paikallaan pohtia ja täsmentää "kirjan" tarkoitusta, merkitystä, sisältöä.
Päiväkirjaperiaatteeni mukaisesti puhun asioista niiden oikeilla nimillä. Ihmisistä pääsääntöisesti en, tietyin ehdoin kyllä.
On tärkeää puhua asioista niin kuin ne todellisuudessa ovat. En näe mitään syytä kaunisteluun: miksi kirjoittaa, jos ei pysty kohtaamaan todellisuutta, vaan pitää valehdella itselleen. Tapahtumien kaunistelu päiväkirjan kirjoituksessa ei palvele tarkoitusta, ellei tarkoitus sitten ole oppia liukaskieliseksi valehtelijaksi, totuuden kiertäjäksi, pinnan siloittelijaksi. Osaan jo, häpeän myöntää, valehdella tarpeen tullen ("me ollaan vaan kavereita", "sori, mulla on nyt vähän kiire", "mä teen sen huomenna") niin itselleni kuin muille.
Paljastuksia, juoruja, herjauksia on turha etsiä.
Sitä vastoin kirjoituksiani voisi kuvailla seuraavasti: subjektiivisia kertomuksia, mielipiteitä, kenties kritiikkiä, pohdintaa, siteerauksia. Ja kuten kunnon humanisti aina, sitaatit olen totta kai merkinnyt niin, että etsivä voi halutessaan kaivaa alkuperäistekstit kivuttomasti esiin.
Kommentteja otan mielelläni vastaan, ja niihin pätevät samat säännöt kuin omiin kirjoituksiinikin.
