Elämäni on juuri sellainen, millaiseksi sen itse teen. Sanotaan, että kaikki on itsestä kiinni: vain minä olen vastuussa omasta onnestani. Hyvinä päivinä allekirjoitan tämän täysin. Mikään ei tunnu luonollisemmalta kuin se, että minä itse säätelen tunteitani ja ajatuksiani; minä valitsen mielialani ja mielentilani, ei kukaan muu. Hyvinä päivinä on helppo olla onnellinen, iloinen, jopa vilpittömästi toisen puolestakin.
Huonoina päivinä en ole ollenkaan varma vaikutusvallastani: puheet oman elämänsä herruudesta ovat suuresti liioiteltuja, olo on voimaton enkä koe voivani vaikuttaa mihinkään. Asiat vain tapahtuvat, aika lipuu ohi, katson elämääni kuin elokuvaa valkokankaalla.
Kaikkiin tapahtumiin, edes niihin, jotka sattuvat omalle kohdalle, ei aina voi vaikuttaa. Ensireaktiokin saattaa olla varsin voimakas. Tärkeintä lienee, miten tilanteeseen sopeutuu, miten toimii uusissa olosuhteissa, miten lopulta suhtautuu siihen kaikkeen.
"Katso tarkkaan pimeyttä. Ei kestä kauankaan ennen kuin näet valon."
-Anthony de Mello, intialainen jesuiitta.
Kun meidät heitetään pimeyteen, olemme aluksi sokeita. Kestää hetki tottua uuteen ympäristöön, uusiin olosuhteisiin. Pikku hiljaa alamme erottaa muotoja, tunnistaa hahmoja. Ennen pitkää jostakin viriää, aivan hiljaa, lähes huomaamatta - valonsäde.
