Positiiviset tunteet ilmenevät mitä erilaisimpina fyysisinä tuntemuksina. Kaikille yhteistä on ehkä suuri voiman tunne, se, mitä pakahtumiseksikin kutsutaan. Voisi Karvisen sanoin uida Ahvenanmaalle. (Tosin hän oli ennen tätä lohkaisua nauttinut melkoisen määrän kahvia, mikä oli syy innostukseen.) Joskus on "ihan pakko" vähän itkeä; kyynelet vain vierähtävät hiljaa, vaivihkaa, lupaa kysymättä. Joskus hyvinkin suuri ilo näkyy ulospäin kovin pienesti. Ei tarvitse nauraa ääneen, ei itkeä, ei kuuluttaa iloaan maailmalle. Tunne sisällä on lämmin, mukava, pehmeä, ja se välittyy ihmisestä ehkä pienenä hymynä huulilla, keveinä askelina, silminä, jotka uskaltavat katsoa.
Tällainen ilo on arvokasta. Ei vain itselle, mutta myös toiselle: miten paljon Yksi Ainoa Katse Juuri Oikealla Hetkellä saattaakaan merkitä. Ellinoora kirjoitti päiväkirjassaan ihmisen muistavan "Katseen, joka ei säikähdä kohtaamista". Tämä on totta: mieleeni on jäänyt joitakin tällaisia kohtaamisia. Vielä vuosien jälkeen saatan muistaa mitä sinisimmät silmät, jotka katsoivat suoraan Minuun, ja sisälleni levisi kutkuttava rauha.
"Hiljaisen toiveen ylöspäin kohotan: Siunattu rauha peittäköön maailman."
Nuoren seurakunnan Veisukirja 23
