No mitäs?
No mitäs tässä, ei mitään ihmeellistä. Knallar och går i sakta mak, niinku Famo aina sanoo. Så går en dag ifrån vårt liv och kommer aldrig åter. Ja huomenna sama uusiks.
Pian oon taas saanu kulutettua kaks viikkoa. Ihan itestään. Lähes kivuttomasti. Ataraxit & Circadinit makaa edelleen yöpöydän laatikossa ja alkoholiakin oon juonut varsin vähäisesti. Viime viikonloppuna taisin vetää vaan vissyä, mutta tällä viikolla, oliko ehkä tiistaina, piti vähän maistella jääkaapissa jo jonkin aikaa kökkinyttä boksivalkkaria. Hyvältähän se maistu, ja tänään piti sit juoda loput pois pilaantumasta. Hyvältä se maistu pitkän koiralenkin ja suihkun (ja pienen Dry Martinin) jälkeen.
Apropå suihku: tukkaa pestessä hiuksia lähti niin hirveesti, että
näyttää siltä kuin joku Mini-Me olis hukkunu lattiakaivoon. Hiukset on
naisen kruunu vai miten se oli. Mä olen sit (tahtomattani) luopunu
kruunusta jo vuosia sitten.
Äiti pelästytti taas. Se innostu pukkaamaan sappikiviä ja joutu sairaalaan. Ensin epäilynä oli vatsahaava, joka sitten osoittautukin sappikiviks. Leikattaneen kolmen kuukauden päästä (vai oliko se kuluessa). Mä olin täällä jo ihan hautajaisia suunnittelemassa, mut onneks ei sit kuitenkaan (kädet kyynärpäitä myöten ristiin, tack käre Gud).
Jaha ja nyt on sit ysiltä jo pimeetä, etenkin tällasena sateisena syyskuisena lauantaina. Ja vielä pitäis koiran kanssa ulos. Tai sit kello aamulla ihan helvetin aikasin soimaan. Joo. Se on parempi. Tehään niin.
Ehkä huomenna avaudun kaikesta mistä nyt en jaksa/viitsi. Kuten esim. opiskelusta. Siitä riittää angstia vaikka kuinka. Maanantaina yliopiston opintopsykolle itkemään, kuinka en näiden kahen viikon aikana saanu aikaseks mennä laitokselle hankkimaan gradunaihetta tai ohjaajaa. Yhyy. Mut nyt mä hukutan huoleni lääkäreihin Seattlessa. (Siellä muuten asuu myös Ameriikan Sukulaiset. Ihan vaan tietoiskuna. Jos sattuu kiinnostamaan. Tai vaikkei kiinnostaiskaan.) Soon moro.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar