The highpoint of my life!
Juttelin Elisabet Rehnille! Oli mukava, ja luonnossa vieläkin kauniimpi kuin kuvissa. Seurueeseen kuulunut [häntä] nuorempi nainen sen sijaan oli varsin tympeä ja kuivakka. Eikä edes kaunis.
Alueellani istui nuorehko pariskunta lapsensa kanssa. Vanhemmat olivat miellyttäviä ja ystävällisiä, ja lapsi todella söpö, iloinen, kiltti rauhallinen. Hehkutin työkavereilleni tätä ilmestystä, ja sanoin mielelläni hankkivani lapsen, jos se olisi yhtä sävyisä. Johon eräs kollegoistani osuvasti heitti "se on aikamoista arpapeliä".
Laivalla on ollut tuttuja entisestä kotikaupungistani. Eilen aamiaisella eräs täti yhtäkkiä alkoi haastella: "te tunnette toisenne, ootte olleet samassa koulussa". Ja toden totta, luokkakaveri yläasteelta. Hetken aikaa tilannetta tarkasteltuani totesin hänet tutuksi, ja vaihtelimme kuulumisia. Olipa jännä nähdä pitkästä aikaa. Tänään taas plokatessani alueeltani eräs nainen kysäisi, enkös olekin juuri siitä kaupungista. Lauloimme samassa kantaattikuorossa. Hieman vanhentunut, mutta sama vanha tuttu kuitenkin. Maailma on pieni, entinen kaupunkini vielä pienempi.
Huomenna minulla on seitsemän ja puoli tuntia vapaata. Toki aikaa menee vaatteidenvaihtoon ynnä muuhun valmistautumiseen ennen ja jälkeen vuorojen. Ajattelin jättää aluksen ja ehdotella sopimattomia Nasulle! Josta tulikin mieleen, apua apua, eräs kokki ehdotteli treffejä. Tarkemmin sanottuna kahvia. Kyllähän kahville voi mennä, mutta... Pitää hoitaa homma siististi kotiin.
Eilen oli elämäni ensimmäistä kertaa Pietarissa! Kävelimme noin tunnin työkaverini kanssa, ensin katua yhteen, sitten toiseen suuntaan takaisin laivalle. Laskujeni mukaan kohdalleni pitäisi elokussa osua toinen Pietarin-risteily, jolloin toivottavasti Ryszard on myös töissä. Hän on luvannut näyttää minulle pohjoisen Venetsiaa.
Nukuin koko päivävapaan, mutta niin taas vaan väsyttää. Vatsan viereen on hyvä köllähtää - olen taas ajanut napaani vaikka mitä kaikkea hyvää. Mutta huomenna, huomenna tiukka linja. Vatsa pömpöttää, naama kukkii, sormukset ja housut kiristävät kaikkien ahtamieni ranskalaisten, juustokakun ja jäätelön ansiosta.
Mutta nyt. Peiton alle, jotta huomenna pääsee kuudeksi töihin.
Nati nati, sov så gott!