Olikin vähän haastavampi toi #Gratitude30 kuin mitä kuvittelin. Kun siitä ensin luin olin ihan liekeissä ja aattelin et "I got this in the bag" niinku se yks iso täti Hell's Kitchenissä joka välissä julisti. Mähän oon niin ilonen ja kiitollinen kaikesta ja kun mä muutenkin räpsin kuvia vaikka koirankakasta niin täähän sopii just mulle. Pyttsan heller. Ensinnäkin, niinä viikkoina kun mies on kotona ei koneella tuu kökittyä niin aktiivisesti kuin yksin ollessani, eli blogi on vähän niinku katkolla. Toiseks, vaikka kirjasin aiheet ylös ihan paperille, jotta niitä vois myös offline in real life eiku sori, away from keyboard tutkailla, en läheskään joka päivä muista sitä listaa lukasta. Kolmanneks, parhaat kuvausaiheet tulee vastaan just niinä päivinä kun kamera (=puhelin) on syystä tai toisesta kotona. Neljänneks, välillä on aika helvetin vaikee löytää just sen päivän aiheesta mitään kiitollista. Jos ärsyttää, väsyttää ja v*tuttaa niin ei perkele ei mua "nature"-päivänä innosta ilosenvärikkäät lehtipuut. Ja miks mä niistä olisin kiitollinen? Ihan vaan koska ne on olemassa?
Ja sit on niitä päiviä, kun aamulenkillä näkee lauman söpöjä pieniä lapsia hoitotädin kanssa keräämässä kaikennäkösiä ja -värisiä lehtiä, josta ne sit varmaan askartelee jotain kivaa kotiin vietäväks, ja mieleen tulee oma, ihana, maailman paras hoitotäti, jonka kanssa vieläkin pidetään yhteyttä. Koko aamulenkin ajan hymyilyttää, ja mieli on hyvä vielä illallakin. Ja kaikki tämä syksyn värikkäistä lehdistä.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar