Meiän koti on masentava paikka. Paljolti kiitos (hmm... kyseenalainen kunnia) kuuluu naapureille, jotka pitää omaa asuntoaan treenikämppänä ja bilelukaalina. Jos ei oo sähkökitara & -bassoreenit menossa, niin sitten kovaääniset bileet. Joko peli-ilta poikien kanssa, tai ihan rehelliset etkot/illanistujaiset/jatkot, jossa ovia paiskotaan, musa raikaa täysillä, basso jytisee ja paikalla olevat muijat kirkuu kovaa & korkeelta "jee, vähänkö hauskaa!". Tosi hauskaa, joo.
Kotona on ahistava olla. Ei oo mitään tekemistä. Eipä kyllä paljon mitään voi tehdä, muuta kuin vääntää stereot lujempaa peittämään alakerran meiningit. Toisaalta ei oo mitään muutakaan paikkaa. Eikä ketään, kenen kanssa tehä mitään. Pitäiskö lähtee uudelle lenkille koiran kanssa? Alkoon hakee joku kiva lauantaipunkero?
Välillä on vähän huijattu olo. Mut mistä sen ois tienny, mihin me oikein oltiin muuttamassa. Täytyy koittaa löytää joku yhtä tyhmä kuin me, jolle myydä tää läävä. Sit kun keksitään, mihin muutettais. Lottovoitto olis tosi kiva ylläri.
