kahdessa viikossa kerkeekään tapahtua. Suurin tapahtuma on perheenlisäys - pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin ottaa koira. Pieni punainen pallero muuttaa meille ensi viikon lopulla. Ollaan tärkeimmät jo hankittu (ruoka, ruoka- ja vesikuppi, huopa, pyyhkeitä, pienen pieni kaulapanta ja miehen itse tekemä talutin!) sekä "koirasuojattu" kotiamme naskalinteräviltä hampailta mutta myös hänen omaksi turvakseen.
Hienonhieno suunnitelma on hienonhienossa vihossa ja odottaa merkintöjä. Toisin sanoen opiskelujen (tai gradun) eteen eteen en ole muuta tehnyt kuin ilmoittautunut läsnäolevaksi ja hakenut uuden tarran opiskelijakorttiin. Maksoin koko lukuvuoden, eli armonaikaa on ensi kesään asti.
Pidimme tänäkin vuonna yhteiset synttärit, vaikka viime vuonna päätimme, ettei ikinä enää. Nyt päätettiin ihan tosissaan, ettei ikinä enää. Vieraat vähät välittivät ilmoitetusta ajasta ja kutsutuista henkilöistä - "aikaisintaan kahdelta" oli yksille noin kello puoli viisi ja kutsutut kaksi vierasta tuplaantuivat jossain vaiheessa neljäksi. Eikä ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa, kun rakas mieheni ilmoitti minun valmistuneen kandidaatiksi. Lopputulos: suunnitellun perhejuhlan sijaan pidimme "virallisen osuuden" ja sen päätyttyä vain lähimmille "jatkot", joissa korkkasimme kuohuviinin ja skoolasimme saavuttamalleni välietapille. Eikä siis enää mitään suuria juhlia. Ainakaan vähään aikaan.
