Joku raja

Joo, joo. Ihan syvällisiä ajatuksia. Kiva, jos joku pystyy noin elämänsä onnellisesti elämään. Mut missä menee raja? Ei kai oo tarkotus että yks ihminen muuttaa itteään ja vääntäytyy ties kuinka monelle mutkalle ja muu maailma olla möllöttää paikoillaan samoihin kaavoihin kangistuneena? Munko pitäis muuttua ja kaikki idiootit saa ihan vapaasti rellestää niinku ennenkin - tai vielä kahta kauheemmin? Mitäs jos muutun niin etten enää tunnista itteeni? Mitä jos elämässä ei enää ookaan mitään pysyvää kun pitää koko ajan olla itteään muuttamassa? Mitkä on "hyviä" muutoksia ja mitkä "huonoja"? Ja kuka senkin päättää? Mistä pääsenkin taas lempiesimerkkiini: joka ikinen Earth Hour mietin, että mitä helvettiä me täällä valoja sammutellaan kun maailman suurimmat saastuttajat ei oo ratifioinu Kioton pöytäkirjaa.

En voi muuttaa tän maailman kulkua tai elämän menoa koiran viiksikarvan vertaa. Sehän nähtiin taas viimeks kunnallisvaaleissa. Ja tää kaikki paska pitäis tyyneesti hyväksyä?
Ei helvetti.

Vai pitääkö muka luottaa siihen, että ennen pitkää ne idiootitkin kokee ahaa-elämyksen ja muuttavat tapojaan? En usko.