Tänä vuonna laiminlöin ikiaikaista rituaaliani - marraskuun ekana päivänä huudattaa Miljoonasadetta. En kuunnellu sitä kertaakaan koko marraskuussa. Nyt kuitenkin raikaa joulukuun ollessa jo pitkällä.
Koti muistuttaa vähän vähemmän rakennustyömaata. Olohuoneen työnurkkaus on oikestaan valmis, tapetit ja kattolistat liimattu & asennettu, huonekalut paikoillaan, taulut seinällä. Muuten hyvä, mutta keksittiin vasta sitten kun oli hylly jo kasattu ja toinen porattu & ruuvattu seinään kiinni, että oliskin pitänyt A) heti kättelyssä ostaa isompi Expedit ja 2) kiinnittää seinähylly niin että tulostin mahtuu siihen. No, nou hätä, seinähylly on helppo fiksata, ja ehkä onnistutaan säästämään niin että voidaan tammi- tai viimeistään helmikuussa tehdä retki tavarataivaaseen (helvettiin?).
Gradu ei oo edistynyt yhtään, ei vaikka proffa niin kiltisti taas mua neuvoi. En vaan saa mitään aikaseks. Sellasta akateemista, kodin kunnostus & sisustus sen sijaan on varsin mieluisaa puuhaa. Ehkä meiän kodista vihdoin tulee MEIDÄN koti, aikuisten koti, eikä mikään turhan tavaran kaatopaikka, mihin muun muassa äiti kaataa kaiken sen mitä ei ite tarvii. Nyt oon kyllä jo aika harjaantunut ein-sanoja, en todellakaan haluu että mun kodista tulee samanlainen kuin sen. Uhh.
Famo on edelleen sairaalassa, tai mikskä sitä kutsuis, ei varsinaisesti vanhainkoti, mutta joku laitos kuitenkin. Teki pahaa jättää se sinne, ja ekaa kertaa näin isinkin itkevän selvänä. Shoulda, woulda, coulda, olis pitäny viettää viime joulu isin luona kaikkien ollessa hyvissä sielun & ruumiin voimissa saman pöydän ääressä. Se on myähästä ny. Ei auta itku markkinoilla. Niin se vaan menee. Kohta on vuosi Mummin ja sen siskon kuolemista. Kaikella on aikansa ja sitä rataa.
Aijaha, tää meni tällaseks.
Nyt äkkiä jotain muuta! Ylös, ulos, lenkille ja takas kotiin syömään. Sekä koira että minä.
Nyt äkkiä jotain muuta! Ylös, ulos, lenkille ja takas kotiin syömään. Sekä koira että minä.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar