En sit koskaan menny en kauppaan enkä alkoon. Jos oisin ollu fiksu tyttö, oisin keskustassa pyörähtäessäni dry martini -oliiveja (ja sipsejä, heräteostos) ostaessani voinu poiketa vastapäiseen pitkäripaseen & hankkia tarvittavat täydennykset baarikaappiin, mut en sit kuitenkaan. Kun oli vasta keskiviikko. Ja boksissa vielä muutama pisara. Ja glögiäkin pieni hiki potussa. Sinä päivänä vedin vaan vissyä. Torstaina samoin. Perjantaina en jaksanu (= halunnu) mennä kauppaan. Lauantaina en ehtiny (= halunnu). Tänäänkään en taida viittiä. Eikä oo ees Alko auki. Joten se siitä.
Jotenkin on taas kaks päivää hurahtanu ohi. Melkein huomaamatta. Viikonloput on just parhaita! Silloin ei tartte tuntee huonoa omaatuntoa kun ei tee mitään. Ei kukaan muukaan tee. Viikolla vähän paskempi juttu, silloin pitäis ainakin yrittää olla tehokas. Kohta on ens sunnuntai ja ihmettelen, mihin aika taas on kadonnu ja angstaan kun en taaskaan oo saanu mitään aikaseks. Keittiön pöydällä pönöttää edelleen kasa lukemattomia (!) lehtiä ja muuta postia & tärkeitä papereitakin. Nyt niitä kasoja on lisäks tuolilla ja lattialla. Onneks koira ei koskaan oppinu pissimään sanomalehdille. Tosin sit ei tarttis miettiä, luenko mä jotain viime talven, kevään & kesän studentbladeja ja yhteishyviä ja pankin asiakaslehtiä (no niitä varsinki!) vielä joskus vai en. Ei helvetti, mun koti on kohta ihan ku mutsin luukku, joka se puolestaan pian käy kuvauspaikaks Himohamstraajiin. Mut kun on niimpal kaikkee tuiki tärkeetä mistä ei millään voi luopua. Niinku esimerkiks mun ekat, pienet lakerikengät kokoa 23. Ei sitä tiiä, ehkä mä neljänkympin lähestyessä koen jonku herätyksen etten haluu kuolla yksin ja alan pukkaa lapsia ulos kuin liukuhihnalta ikään (musta vähän tuntuu että ei, mut mistä sitä koskaan tietää). Niin pitäähän lapsosille säästää äitin kaikki vanhat lelut ja kirjat ja vaatteet ja what not, mitä ne ei sit kuitenkaan saa käyttää/koskee/katsoo etteivät riko & rähmästä.
Mun piti konsultoida meiän koiragurua, josko sellä olis ollu vinkkejä yhteen ongelmaan, mut perskeles, sen sivut onkin tilapäisesti suljettu. Tosin viimeks kun niillä vierailin niin johan oli sivut uudistuneet, pelkästään agilityä tuutin täydeltä, mut muistaakseni jossain oli linkki myös artikkeleihin. Toivottavasti, oli siellä sen verran hyviä juttuja. Pitikin sit mennä googlaamaan 'koiranomi' ja 'eroahdistus'. Ja sit vielä lukea kaikkia kommentteja ja keskusteluja. Ei tsiisus mitä settiä. Oli pakko lopettaa noihin kahteen, muuten olisin varmaan saanu sydärin. Tai paskahalvauksen. En nyt kauheesti ala avautua (vaikka vähän mieli tekis), mutta sen verran sanon, että me oltais oltu ton tarmonpesän kanssa ihan ihmeessä ilman Janitan kursseja & oppeja. Luettiin koirakirjoja jo ennen koiran tuloa taloon, jotta oltais valmiita kaikkeen (yea right). No, yhdessä opuksessa sitten sanottiin, että jos koira tekee jotain ei-toivottua, pitää sitä "tillrättavisa på ett sådant sätt att den inte gör om det". Jätettiin sit vaan kertomatta miten se käytännössä tapahtuu. Huudetaanko sille naama punasena pitkä lista haukkuja (!) ja kirosanoja (joista se ei tajua hölkäsen pöläystä)? Lyödäänkö sitä? Tai potkastaan? Sivalletaan remmillä? Otetaanko sitä niskavilloista kiinni & heitetään selälleen (=alistetaan)? Kiskastaanko hihnasta niin että se lentää persiilleen? Luulen että aika moni noista koiranomien parjaajista käyttää jotain (tai kaikkia) ylläolevista keinoista. Valitettavasti.
Jepjep, mä meen ihmetteleen, mitä tänään syötäis. Kananmunia kolmella eri tavalla kahden eri leivän päällä? Juustovoileipiä? Karkkia?! All the above?
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar