Vihdoinkin postiluukusta kolahti paksu kuori täynnä aikoja ja informaatiota. Labra, kaks röntgeniä ja lääkärin vastaanotto. Enää ei skintigrafia ja muut vaikeet sanat pelota ihan yhtä paljoo kuin ekalla kerralla, mutta silti pikkasen hirvittää. Ei yks pieni syöpä saa meitä ihan vielä erottaa. Meillä piti olla niin monta vuotta yhteistä, onnellista elämää edessä. Seven year itch tuntuu olevan täysin päinvastanen (ehkä meillä oli se jo ekana vuonna) ja avioliitto vaan paranee. Olis tosi julmaa kohtalon ivaa, jos syövänperkele niittais kaiken. Ja vaikka ihan tosissani papin edessä valoja vannoin, en olis uskonu että niitä ihan kirjaimellisesti testattais, trohet och kärlek i nöd och lust intill döden. Tietosesti valittiin "kunnes kuolema meidät erottaa", mut näin jälkiviisastellen mietin, olisko sittenkin pitäny valita se toinen vaihtoehto.
No joo, ei nyt mennä asioiden edelle. Ehkä se ei ookaan levinny. Ehkä kuuden viikon tujaus sädehoitoa riittää nujertamaan jäljelläolevat syöpäläiset. Ehkä meillä on kuin onkin vielä vähintään viiskyt vuotta yhdessä. Insha'Allah.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar