Tai ainakin yks. Oltiin koiran kanssa jo lähes kotisuoralla, kun alkoi tapahtua. Kadun koko leveydelle oli levittäytyny joku WT-perhe, isä jo ihan meiningeissä, äiti vissiin vähän turhautunu ja lapsi muuten vaan aivokääpiö. Kun mentiin niiden ohi, poika, jolla ihan järjetön takatukka (tai homohoukutin, kuten me niitä aikoinaan yläasteella nimitettiin) heittäyty nelinkontin kadulle ja alko matkia koiran haukuntaa (huonosti). Huusin sille "hiljaa", minkä jälkeen äitikin jotain tokas "lopeta", mut tää tulevaisuuden toivo vaan jatko elämöintiä. Käännyin vielä jotain ootsä-ihan-viisasta huutamaan, mutta enpä usko, että kukaan niistä kolmesta välitti.
Vielä kotona ruokapöydässä tätä mietin ja taas kerran totesin, etten haluu tällaseen maailmaan tällasten ihmisten keskelle jälkeläisiä tuottaa. Suomen kansan toivo ja tulevaisuus, spes patriae tosiaan. Pelottavaa, että tollaset ihmisenalut on jonain päivänä äänestysikäsiä. Tai vielä kauheempaa, päätyy jonku protestipuolueen riveistä Arkadianmäelle. Vaikka sithän mä hokasin, että sen klopin tulevaisuus taitaa ennemminkin olla lähipuiston kaljankittaajien joukossa. Mistä sit pääsiskin seuraavaan aiheeseen, kaikki kaljottelevat sairaseläkeläiset, joista just luin lehdestä. Mut en nyt jaksa avautuu, menee vielä kaunis, aurinkoinen lauantai-ilta ihan ulinaks.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar