(My friends say I should act my age, what's my age again)
Jea... Luen kolmea blogia, kuuntelen yhtä podcastia sekä kirjotan tätä. Päässä pyörii vähintään viis asiaa, joista haluisin sanoo jotain, mutten saa yhestäkään kiinni niin että saisin asiani ilmaistua edes jotenkin järkevästi. Olo on vähän niinku Chandlerilla (tosin ei ihan yhtä spydig):
Oh good, okay, I can't take it anymore. I can't take it anymore. So you win, okay? Here! (He hands Ross $50) Pheebs? Flying a jet? Better make it a spaceship so that you can get back to your home planet! And Ross, phone call for you today, Tom Jones, he wants his pants back! And Hornswoggle? What are you dating a character from Fraggle Rock?!
Pentuna tiedettiin tarkkaan, mistä kiskasta sai mitäkin irtsareita
ja missä ne oli kaikista halvimpia. "Mä otan markalla kolmosta,
viidelläkymmenellä pennillä kakskytseiskaa, sit kaks kakkosta ja yks
nelonen." Vaaleenpunaset ufot oli hyviä, samoin salmiakkimerenneidot.
Viidennellä luokalla käytiin parhaan kaverin kanssa aina koulupäivän
jälkeen lähikaupassa, Elannossa, ostamassa tilille yks Big Cat ja yks levyjenkkipurkkapaketti (myös tää mainos on jääny mieleen). Äiti ei oikein tykänny. "Tiedätkö sä mitä se tulee joka kuukaus maksamaan jos te joka päivä käytte kaupassa ostamassa tollasen 'pikkujutun'? Ei, kuule, nyt loppu tommonen peli. Sit voit ostaa ihan mitä vaan kun sulla on omat rahat millä kaiken maksat." Eikä sit enää käyty ostoksilla. Big Catista tuli Lion. Levyjenkkipurkka lopetettiin. Elannosta tuli Marketta ja myöhemmin Valintatalo. Äitikin muutti pois niiltä hoodeilta.
Mä oon ollu pseudo-opiskelija pian kauemmin kuin mitä oikeesti oon opiskellut. Viiminen "oikee" kurssi, sellanen minkä jotenkin voi sisällyttää tutkintoon, oli keväällä 2008. Käytin viimisen opintotukikuukauteni kun muutettiin yhteen huhtikuussa 2006. Töitä oon tehny viimeks saman vuoden kesäkuussa muistaakseni. Työelämä on iso, pelottava peikko, välttämätön paha. Oikeesti tuntuu siltä, etten koskaan tuu mitään hyvää (hyvätuloista), koulutustani vastaavaa työtä saamaan vaan paskaduuneissa pitää kituuttaa ja koittaa selviytyä. Jos musta nyt koskaan mitään maisteria valmistuu. Ja vaikka valmistuis, niin ei mulla oo mitään virallista, muodollista pätevyyttä mihinkään. On vaan ylempi ja alempi korkeakoulututkinto.
Heti kun jaksan kerkeen viitsin, koitan pohtia, mikä täs gradun kirjottamisessa on niin helvetin vaikeeta. Onnistuin taas putoomaan tukiverkon rei'istä takasin kylmään pimeeseen yksinäiseen. Onhan se niin, ettei kukaan tuu mua täältä kotoa mihinkään seminaariin tai graduklubitapaamisiin hakemaan, mut jos musta ei moneen aikaan kuulu mitään - eikö ketään kiinnosta? Ei näköjään. Sit vaan laitoksella itketään, kuinka ihmiset ei valmistu, yhyy, mut kukaan ei keksi mitään konkreettisia toimenpiteitä asian auttamiseks. Pitäkööt tunkkinsa, musta ette maisterirahoja saa, ihan oikein teille.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar